Karoliina Timosen toinen teos Kesäinen illuusioni sekoittaa perinteisen kesäromanssin suomalaisen kirjallisuuskaanonin perinteisen misogynian kanssa alitajuntaan jumiutuvaksi pienoisromaaniksi. Siinä keski-ikäinen nainen etsii itseään, mutta löytääkin vain miehiä.
Klarissa Laine on paennut hajoavaa avioliittoaan Saimaan rannalle. Suomifilmimäisen saari-idyllin kesäkuumasta haetaan ratkaisuja ja itsetuntemusta perinteisen suomalaisen mökkiretriitin kautta. Eheytymisprosessi katkeaa kuitenkin vastarannan naapuriin: salskea herrasmies tarjoaa kulturellia seuraa ja eroottisia värinöitä. Ilmanpaine nousee kuitenkin muiden näyttelijöiden ilmaantuessa lavalle. Miten käy avioliiton?
Kesäinen illuusioni on rakenteellisesti eheä ja napakka teos, vaikka sitä vaivaavat erityisesti alkupuolella hieman hapuileva lause ja väärien asioiden selittämiset adverbien avulla. Minäkertoja vie tarinaa, mutta lukijalle raotetaan ajoittain todellisuuden verhoa. Harhakuvan näkyväksi tekeminen kyseenalaistaa kesäromanssin lajia samalla kuin toisintaa sitä. Timosen pastissimainen käsittely tuoreuttaa kulunutta genreä.
Toisaalta teos ei läpäisisi Bechdelin testiä. Teoksen minäkertoja on olemassa lähinnä miesten kautta ja miehiä varten, pohtiakseen miehiä ja miesten toimia.
Kesäinen illuusioni kertoo suomalaisen kirjallisuuden perinteisestä naisongelmasta, etenkin mitä seksuaalisuuteen ja moraaliin tulee. Naisen kuuluu saada tuomio. Näin etenkin, mikäli nainen pyristelee irti perinteisestä naisen asemasta. Tuomio lätkäistään yliluonnollisin keinoin, mikäli ei ole mitään maallista kättäpidempää käsillä.
Vaikka kirjailija nostaa ongelman esille, moraalisia arvioita tai ratkaisuja suuntaan tai toiseen hän ei tarjoa. Kesäisen illuusionin voikin tulkita monella tavalla ja siksi teos jää lillimään lukijan mieleen. Tässä suhteessa se eroaa edukseen esikuvistaan ja tavanomaisista kesäromanssiromaaneista.
*Huom. Kirjoittaja tuntee kirjailijan kirja- ja bloggaajapiireistä.
Karoliina Timonen: Kesäinen illuusioni WSOY 2015 165 s.
